keskiviikko 10. joulukuuta 2008

11 viikkoa ja 6 päivää

Yöllä nukuttiin tällä kertaa vain 5h putkeen. Yritin kyllä jatkaa uniani Toran piippailusta huolimatta, mutta siinä vaiheessa kun kuulin pimeässä huoneessa miten pissat lorisee lattialle oli pakko sanoa ääneen AIJAI ja lorina loppui siihen. Menin päästämään pennun ulos, missä se pissasi loppuun. Aamuherätys oli puoli yhdeksän maissa.

Tänään ei olla tehty mitään erityistä. Paikallamakuuta ollaan jalostettu hieman pidemmälle, olen ottanut kokonaisen askeleen taaksepäin. Sivulletulot ovat tänään jostain syystä osuneet miltei joka kerta täysin kohdalleen ilman käsimerkkiä seinän vieressä. Ulkona otettiin kontaktikävelyä ja lelulla leikkimistä. Kävin myös koko lauman kanssa lenkillä, joskaan se ei ollut mitenkään nautinnollista kun Hiskiä sai koko ajan komentaa pysymään tien oikeassa reunassa, koska se halusi lähteä mukaan Toran haastamaan leikkiin. Lopulta totesin, että Hiski olkoot remmissä, Tora ja Jose irti. Huomasin myös, ettei Tora tule luokse niin hyvin kun muut ovat mukana. Uskoisin että suurin syy tähän on se, että harvemmin olen antanut ruokapalkkaa luoksetulosta kun kaikki koirat ovat mukana. Nakkia tietenkin, mutta kun muut koheltavat pitkin lumihankea niin eihän siinä välttämättä se nakki sitten olekaan ihan niin kiinnostava. Remmissä kolmen koiran kuljettaminen on aivan järkyttävää, ei pysty. Hermot räjähtää heti. Pitää ensin opettaa Toralle miten kävellään remmissä nätisti. Nyt se vain sinkoilee joka suuntaan kun on remmin päässä.

Pitäisi varmaan alkaa vähitellen keräämään lelut pois lattialta. Lähinnä siksi, että Hiski leikkii niillä enemmän kuin Tora. Tora haluaisi vaan roikkua Hiskin villoissa kiinni.

Tänään otettiin taas häkkitreenit. Ei siinäkään mitään erityistä mainittavaa, paitsi että Tora valvoi sen tunnin minkä oli häkissä. Ei kuitenkaan ollut mitenkään stressaantunut vaan järsi luutaan.

Sain tänään linkin Toran veljen videopätkään, laitan linkin myöhemmin kun olen taas "pääkoneen" ääressä. Nyt olen alakerrassa tarkkailemassa koirien ruokahetkeä. Tora on nopein, Hiski kakkonen ja Jose syö hitaimmin. Silti Tora on oppinut olemaan änkeämättä toisten koirien ruokakupeille.

Olen eilen ja tänään pyytänyt Toraa ruokahetkinä sivulle. Tähän asti olen vaatinut vain katsetta. Sen pitkittäminen tuntuu olevan nyt jotenkin kovin vaikeaa. Sivullaollessakin Tora kyllä katsoo silmiini, mutta kun pitäisi tuijottaa enemmän kuin kolme sekuntia niin alkaa hermo pettää :D Kokeilin muuten myös liikkeessä silmiin katsomista. Äärettömän hankalaa.. kun pennun silmät tuntuu harittavan joka suuntaan. En ole lainkaan varma katsooko se minua silmiin, mutta ainakin se katsoo johonkin pääni suuntaan koska namit ja kädet pidän selän takana esim. kontaktikävelyssä katsetta harjoitellessani. Heti kun pentu on siis oppinut katsekontaktin ottamisen alan vaatimaan sitä myös muissa liikkeissä, mutta en alussa joka kerta, koska suurimmaksi osaksi pentu on kiinni namissa. Esim. sivulletulossa palkkaan aina ensin heti siitä, että pentu osuu oikeaan kohtaan. Tämän jälkeen odotan että se katsoo silmiin ja annan seuraavan namin. Joskus annan monta namia heti tai monta namia vasta katseen jälkeen. Kontaktikävelyssä vien pentua nami nenässä, sen jälkeen nostan käden ylemmäs. Palkitsen oikeassa kohdassa kävelystä vaikka katse onkin kädessäni. Erikseen harjoittelen niin että pidän vasemman käteni selän takana jolloin annan pennun kulkea hieman vinossakin ja palkitsen katseesta vaikkei pentu olisi ihan oikeassa kohdassa. Myöhemmin alan vaatia katseen lisäksi sen oikean kohdan hakemista. Enemmän kuitenkin vien namilla oikeassa kohdassa kuin vaadin katsetta vielä tässä vaiheessa. Tapoja on muitakin, mutta minä suosin tätä.

Uusimmassa Canis -lehdessä oli juttua käskyn liittämisestä toimintaan. Tässäkin asiassa on monta tapaa tehdä oikein ja monta tapaa kai tehdä väärinkin. Itse annan koiralle aina vihjeen = käskyn, vaikka se ei vielä edes tietäisi mitä siltä odotetaan. Annan vihjeen juuri ennen kuin autan koiran oikeaan suoritukseen (naksutinta käyttäessäni/jos en auta, tiedän että koira tarjoaa ihan hetken kuluttua oikeaa suoritusta). Tässä edellytän että koiralla on oikea tunnetila ja motivaatiotaso kohdallaan. (Mikä se sitten on, riippuu liikkeestä mitä opetan) Annan siis vihjeen kun koira odottaa toimintaa. Hetki (1 s.) vihjeen perään ohjaan koiran oikeaan asentoon tai suoritukseen jos se ei sitä vielä osaa. Kun koira on oikeassa asennossa kehun vihjesanalla: Hieno ISTU. Tämä siksi, että koira oppisi nopeammin käskysanan. Eli siis sen vihjesanan jos nyt se jotenkin hienommalta ja luonnollisemmalta kuullostaa. Itse kyllä olen sitä mieltä että minä annan käskyjä ja niitä noudatetaan tai sitten jää ruoka saamatta. Myöhemmässä vaiheessa annan käskyn ja annan koiran miettiä jopa melko pitkäänkin mitä nyt pitikään tehdä. Koirasta kyllä näkee koska se vielä miettii ja koska se ei enää jaksa.

Muutenkin puhun paljon koirilleni. Käytän aina samoja sanoja tai jopa pidempiä lauseita. Pennulle pyrin puhumaan vain sanoilla niin kauan että se oppii tunnistamaan sanat ja niihin liittyvät asiat. Tai sitten käytän lyhyitä lauseita ja painotan siellä niitä erityisiä sanoja: Otetaan PANTA pois, hienosti ODOTTAA siinä, sitten otetaan TAKKI vielä pois. Lopuksi pidän pennun paikoillaan pitämällä kättä sen edessä ja odotan katsetta, sen jälkeen vapautus ja pentu saa mennä mihin tykkää. Tämä siis sisälle tullessa esimerkkinä vain. Olen kertonut koirilleni joka kerta kun lähdemme Poriin tai Tampereelle mihin ollaan menossa. :) Minusta on kiva, että koirat tietävät mihin ollaan menossa.



Tällaista jaarittelua tänään. Tuntuu taas että päivä meni hujauksessa.

Ei kommentteja: